2Sep
Seitsemäntoista poimii tuotteita, joista uskomme sinun pitävän eniten. Voimme ansaita provisioita tämän sivun linkeistä.
Hope Forgotten
Tänään olisi pitänyt olla elämäni onnellisin päivä. Päivä, jolloin heräsin ystävieni huijaamana pukeessani hääpukuani. Liukkaisin käytävää pitkin pitäen valkoisia liljoja ja kaikki katsoisivat. En kuitenkaan huomaisi, sillä vain hänen silmänsä näkisin ja hänen hymynsä saa sydämeni nyt särkemään niin.
Kirjekuori jäi ulos turhamaisuuspeilistä. Se houkutteli minua lukemaan parempaa harkintaani vastaan. Nostin sen vapisevalla kädellä.
Olet sydämellisesti kutsuttu
Eleanor (Ellie) Hopen ja Mason Faithin häät
Päivämäärä: 15. marraskuuta 2012 Aika: klo 11.00
"Mason ..." huusin ja tartuin valokuvaan meistä. Kyyneleet täyttävät silmäni tuskin pystyivät keskittymään nuorempiin versioihin meistä.
"Ja muissa uutisissa etsintäryhmiä muodostetaan edelleen vastauksena kolme päivää sitten iskenyt hirmumyrskyyn." Napsautan kanavaa.
"Jokainen lahjoittaa mitä voi myrskyn tuhoille." Klikkaus.
"Kaikista... Pysähtyisivätkö he räjähtäneellä hurrikaanilla! "
"Täällä Baybridgen sairaalassa amnesiakas mies ..."
Olen muuttamassa t.v. kanava uudelleen, kun kuulen tästä miehestä. Halailen kaukosäätimellä ja nostan äänenvoimakkuutta.
"Potilas havaittiin vaeltavan Barnston Beachillä hämmentäen. Hän oli vakavasti kuivunut ja sekava. Ensimmäiset vastaajat tarkistivat hänet kaksi päivää sitten. Lähetämme jatkuvasti lähetyksiä, toivoen, että hänen ystävänsä tai perheensä tulevat tunnistamaan hänet. Hän on parikymppinen tai kaksikymppinen... "Toimittajan ääni hiljenee.
Muistan, että pyysin Masonia olemaan menemättä ulos ennen hurrikaania.
"Ole hyvä, Mason. Se on liian vaarallista. Uutisista kerrotaan. "
"Ellie, hyvä on. Hurrikaanin ei pitäisi osua vielä muutamaan tuntiin. Haluan vain tarkistaa, että talo on suojattu ulkona. Lupaan tulla pian takaisin ", hän sanoi suudellen minua poskelle.
"Hyvä on, mutta kiirettä. Tiedät, että vihaan rikkoutuneita lupauksia ", sanoin kiusaavasti. Suutelin häntä ja katsoin hänen kävelevän ovesta viimeistä kertaa.
Palasin nykyhetkeen, nykyhetkeen, jossa Mason puuttui vielä ja olin yksin. Katsoin takaisin tv: hen tarttumalla tähän viimeiseen toivoon.
************
"Nimeä", sairaalan hoitaja sanoi. Allekirjoitin nopeasti ja kysyin muistisairasta miestä.
"Luuletko tietäväsi kuka hän on?" sairaalan hoitaja kysyi.
"Toivon."
"Onnea", hän hymyili ystävällisesti.
Nyökkäsin kiitollisena ja kävelin hissille. Lyön kolmea ja menin hänen huoneeseensa.
************
"Kiitos", sanon upseerille. Vedän verhon hitaasti taaksepäin ja näen... vieraan kasvot. Luulin, että se oli hän. Minä-
"Ellie?"
Käännyn katsomaan toista potilasta. Hänen nimilappunsa on tyhjä. Silmäni kohtaavat hänen ja sydämeni paisuu.
"Mason", itken.
"Olen pahoillani, minä-"
Lankean hänen avosyliinsä.
"Rakastan sinua, Ellie."
